perjantai 1. huhtikuuta 2011

Tein kasvovettä!

Ruusuvesi jota yleensä käytän kasvovetenä on ollut jo jonkin aikaa loppu, ja eilen sain sitten herätyksen: voinhan tehdä itse kasvovetenikin!

Keitin tujun vihreän teen, merkkiteetä oikein, nimittäin Rainbowta, annoin teen jäähtyä ja kaadoin putiloon jonka pohjalla oli vielä vähän jäljellä erästä öljysekoitusta, mutta ajattelin että se tuskin haitannee.

Maustoin bergamotin ja piparmintun eteerisillä öljyillä, bergamottia taisi mennä seitsemän ja piparminttua kolme. Piparmintun pitäisi supistaa ihohuoksia ja tappaa mustapäitä, sopisi mulle paremmin kuin hyvin. Se on myös antiseptinen.

Hyvältä tuo ainakin tuntuu, piparminttu tuntuu iholla ihanan viileältä ja kihelmöivältä, iho jää napakaksi ja ihohuokoset ovat kuin ovatkin napakasti kiinni. Poistin tuolla meikinkin menestyksekkäästi eilen illalla.

tiistai 22. maaliskuuta 2011

parfyymiöljy Ruususen valveuni


pohjaöljynä jojoba
jasmiini absolute 5%  29 tippaa
rose otto 5% 13 tippaa
bentsoen eteerinen öljy 9 tippaa

Ruususen valveuni on unelmoiva, rakastunut ja kullankeltainen, siinä on hunajaa, pumpulia, kultaa ja  helmiä... Tätä kun jää nuuhkimaan niin voi olla että prinssi saa odotella prinsessaa datsunissaan pitkänkin hetken!

Tässä on vähintäänkin pääosassa, ellei ihan diivan roolissa nimenomaan tuo jasmiini. Se on hieno tuoksu, makea ja täyteläinen mutta jotenkin maltilliselmpi ja aikuisempi kuin esimerkiksi ylang-ylang.
Vaikka sekä jasmiini- että ruusuöljy ovat viisiprosenttisia laimennoksia, niin kummassakin on yllättävänkin vahva tuoksu.
Tämä on puhdas kukkaistuoksu, halusin tehdä klassisen naisellisen tuoksun ja olla kerrankin käyttämättä rakastamaani appelssiinia... Jasmiini saa heleyttä tuosta ruususta, bentsoe syventää ja tuo ehkä vähän karkkimaisenkin makeuden samalla kun ankkuroi tuoksuja toisiinsa. Jos kaapistani löytyisi patsulia niin olisin saattanut lisätä sitä pari tippaa syventämäänn ja kiinnittämään tuoksua, aika nopsaan tämä haihtuu nimittäin. Ja jostain syystä tämä on sellainen tuoksu että tähän haluaa ihan hukuttautua, pelkkä häivähdys ei tunnut riittävän ainakaan näin alkuun... Bentsoeta en taida uskaltaa lisätä enempää kun sen ominaistuoksu leimaa sitten Ruususen liiaksi. En tiedä kannattaako tätä myöskään tymäköittää lisäämällä kaikkia öljyjä tasapuolisesti, luulisin että se tuoksuu ensin voimakkaammin, mutta haihtuu sen jälkeen yhtä nopeasti kuin nytkin.
Tekoprosessista (joka on hyvin yksinkertainen) muutama sana. Teen tuoksuöljyni tippapulloon eli yleensä tyhjentyneeseen eteerisen öljyn pulloon. Riippuen siitä mitä öljyä pullossa on ollut ja millaista tuoksua/hoitoöljyä olen tekemässä joko pesen pullon, jätän pesemättä tai heitänkin pullon pois koska öljyä/tuoksua on mahdoton saada pestyä pois.
Tai sitten sekoitan tuoksun pipettipulloon, josta annostelu ei ole sen helpompaa kuin tippapullosta, mutta jännempää ja hienompaa se minusta on! Pipettipulloni ostan Pienestä tuoksukaupasta, en tiedä saisiko esim. apteekista tarpeeksi pieniä tähän tarkoitukseen? Pitänee käydä kysymässä.
Itse tuoksun sekoittamisessa ei ole mitään mystistä, lorautan ensin jojobaöljyn pulloon siten että pulllo jää vähän vajaaksi ja alan sitten pudottamaan muita öljyjä. Sitä tehdessä kannattaa koko ajan muistaa, että on helppo lisätä tuoksua, mutta mahdoton saada sitä pois. Tähänkin sekoitukseen tipautin ensin 9 tippaa jasmiinia ja 7 tippaa ruusua, sekoitin ja nuuhkin että miten tuoksut sekoittuvat ja kumpi on niskan päällä. Sitten vain nuuhkitaan ja tipautellaan niin kauan, että tuoksu on valmis! Pidän yleensä taukoja ja annan tuoksun kehittyä ihollani pari minuuttia.
Pulloon kirjoitan yleensä etiketin käsin ja liimaan sen kontaktimuovilla.
Kaikki eteeriset öljyt samoin kuin jojobaöljy on tilattu Pienestä tuoksukaupasta, suosittelen tätä kauppaa erittäin lämpimästi, pohjaöljyt ja eteeriset öljyt ovat huomattavsti edullisempia siellä kuin esim. luontaistuotekaupoissa tai luomukosmetiikkakaupoissa.
Tämä öljy käy muuten loistavasti ihon ja hiusten hoitoon koska tässä ei ole tippaakaan mitään synteettistä ja kaikki nuo eteeriset ovat hyväksi iholle ja hiuksille. Iholle laitettaessa tosin jatkan esim. avokadoöljyyn.
Aromaterapeuttisilta ominaisuuksiltaan tämä on voimakkaasti rentouttava (kaikki kolme), sekä psyykkisesti että fyysisesti lämmittävä (bentsoe&jasmiini), hormonaalista toimintaa tasapainottava (ruusu&jasmiini), afrodosinen (jasmiini), apatiaa ja välinpitämättömyyttä häivyttävä (jasmiini) sekä luovuutta herättävä (jasmiini).
Kappas, kaikkien käyttämieni eteeristen öljyjen ominaisuudet vähintäänkin tukevat toisiaan. Toki tiesinkin jasmiinin ja ruusun ominaisuuksista mutta en niitä tietoisesti ajatellut. Tuon rentouttavan ja jotenkin avaavan ominaisuuden huomaa kyllä, JOS olisin kovin stressaantunut niin tämä sopisi tosi hyvin, mutta onneksi en ole. Tämä on varmasti myös hyvä nukahtamisöljy.
Tämä taitaa mennä ihan päivittäiseen käyttöön kun kaikki muut tuooksuni kyllästyttävät, tuoksumisiin!

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Kolmen voin kokeilu

n. 25g luomukaritevoita
n. 8 g kahvivoita
n. 10 g. kaakaovoita
n. 25ml avokadoöljyä
muutama tippa bergamotin ja appelssiinin eteerisiä öljyjä


Tummempi kökkäre on kahvivoita, iso köntsä karitevoita ja nuo rakeet kaakaovoita.
Kiinnosti nähdä miten kolme eri voita sekoittuvat keskenään. Hyvin näemmä!
Käytin karitevoita sellasisenaan iholle ja huiksille pari vuotta sitten, se tuntui kosteuttavan molempia tosi tehokkaasti. Nyt kun sitten sain Tuoksukaupasta kaupanpäälliseksi nokareen karitevoita päätin tehdä siitä jotain astetta hienojakoisempaa ja käyttää samalla huulirasvanteosta ylijääneen kahvivoin, sekä kaakaovoita jota en ole pitkään käyttänyt mihinkään.
Resepti mukaillen tältä sivulta löytyvää Notkistettu karitevoi- reseptiä.
Ensin siis annoin voiden (tai miten sana mahtaakaan monikossa taipua?) sulaa miedolla lämmöllä, levy ykkösellä. Sitten mittasin 15 millilitran leivontamittaa apuna käyttäen mukaan öljyn. Tästä välistä sitten tohkeissani unohdin yhden vaiheen, nimittäin sen että seoksen olisi pitänyt antaa olla parikymmentä minuuttia jälkilämmössä kannen alla.


Aloin siis samantien sekoittelemaan seosta ja sainkin kyllä sekoitella kauan ennen kuin seos paksuuntui yhtään, tämä johtuen ehkä juuri tuon yhden vaiheen unohtumisesta...
Välissä tiputin seokseen nuo eteeriset öljyt sen kummemmin mitään tuoksua hakematta, bergamotista ajattelin että se saattaisi parantaa säilyvyyttä antibakteerisien ominaisuuksiensa takia. Kahvivoin tuoksua tässä ei tunnu oikeastaan ollenkaan, mutta karitevoin ominaistuoksu on vahva ja säilyy iholla jonkin aikaa, minua se ei häiritse vaan oikeastaan pidän tuollaisesta savuisesta maanlähesisetä tuoksusta, mutta kaikki siitä eivät varmaankaan pidä. Karitevoita saa kyllä lähes tuoksuttomana versiona, jolloin se on puhdistettua.
Puolen tunnin vaivaamisen jälkeen kyllästyin ja olin niinkin ovela, että menin hetkeksi parvekkeelle sekoittamaan jäähtymisen nopeuttamiseksi. Seoksen koostumus oli sellainen kinuskiin verrattava kun sitten luovutin ja kaadoin seokseen purkkiin. Purkin olin desinfioinut käsidesillä aiemmin. Annoin sitten seoksen jäähtyä jääkaapissa useamman tunnin.


Koostumuksesta tuli mielestäni aika kiva, sopivan pehmeä, irtoaa purkista sormiin nätisti. Vähän rakeista se on kuten tuosta kököstä kuvasta näkyy ja öljy pyrkii ehkä hieman erottautumaan, mutta minulle tuo on ihan riittävän hyvä näin ensimmmäiseksi yritykseksi, enkä tiedä kuinka tasaista tuosta ylipäätään pystyy saamaan.
Levitin tuota hiuksiin pienen nokareen ja annoin vaikuttaa yön yli, tänään hiukset on tosi pehmeät ja mikä mahtavinta takut tuntuvat aukeavan ihmeellisen helposti. Kuvittelisin, että tämä on hyvä ennen pesua tehtävänä hoitona, ja minimaalisen vähän kosteisiin hiuksiin levitettynä, muuten hiukset tulevat helposti likaisen näköisiksi.
Enemmän kuin hiuksille aion kuitenkin vartaloniholle tuota käyttää, uskon sen kosteuttavan ja suojaavan paremmin kuin pelkät öljyt. Kasvojenkin iholle laitoin ihan toooosi vähän, luulempa kuitenkin että tuo saattaa tukkia ihohuokosia pitemmässä käytössä, ihan rutikuivalle iholle voisi kyllä sopiakin päivittäiseen käyttöön.

tiistai 15. helmikuuta 2011

Vähän suunniteltu eikä puoliksikaan tehty hoitoainepala

Odottelen että saisin vihdoinkin maksettua tuoksukaupan tilauksen, ja sitten kun tuotteet saan olis tarkotus testata mm. hoitoainepalan tekemistä. Sen ei sinänsä pitäis olla vaikeampaa ku normihoitoaineenkaan teko, keittiövaaka olis vaan melkoisen kätevä edelleenkin, mutta koska sitä ei ole joudun ehkä jopa laskemaan jotain!
Hoitoainepalan tekeminen kiinnostaa siksi että se olisi paremmin säilyvä ja ehkä monikäyttöisempi kuin voidemainen hoitoaine. Siitä voi sipaista hiuksiin ihan vähän tai vaikka sulattaa palan ja käyttää tehohoitona.
Reseptiä oon katellut esim. täältä, tai sanoisinko että reseptipohjaa, mitään silikoneja en tietystikään käytä. Ainakin yhtä uutta ainetta tulen käyttämään, setyylialkoholia, joka on siis hiusta kosteuttava rasva-alkoholi.
Tässä sen sijaan ulkonäöllisesti jotain mihin pyrkiä, kattookaa nyt miten kaunis!

maanantai 31. tammikuuta 2011

Parfyymiöljy Sininen puutarha

Parfyymiöljy Sininen puutarha

10 millilitran tippapullo
jojobaöljy (pohjaöljy)
lemmikin eteerinen öljy
bergamotin eteerinen öljy
ruusupuun eteerinen öljy
jasmiini-tuoksuöljy
                                                                   valkoapilan eteerinen öljy



Sävelsin tämän yhdessä tuoksun saajan Elsan kanssa, tämä on siis mittatilaustuoksu!
Ylläoleva kuva kuvaa mielestäni hyvin tätä tuoksua. Minusta on hieman hankalaa avata tuoksuja sanoiksi, enemmän ne tuovat mieleen värejä, paikkoja ja mielentiloja. Sanottakoon kuitenkin, että tämä on...ööö... hempeänpuhdas mutta syvä kukkaistuoksu (tätä juuri tarkoitin, se on hankalaa!). Ehkäpä alankin käyttämään tylsien adjekstiivien sijasta mielentiloja, paikkoja ja värejä tuoksuja kuvaillessani...
Asiaan. Aloitin tuoksuttamalla Elsalle useita eri eteerisiä öljyä, joista suurimman suosion saivat raikkaat tuoksut, olivatpa ne sitten kukkais- yrtti- tai hedelmätuoksuja.
Tässä vaiheessa keräilin keittiönpöydälleni kaiken, mitä tuoksuun arvelin tarvitsevani ja vähän enemmänkin. Sitten nuuhkin, aloin jännittää, nuuhkin lisää ja unohdin jännitykseni, hain sopivaa tuoksunsävellysmusiikkia sekä podin uskonpuutetta. Sitten löysin tuoksun rungon, tässä tapauksessa lemmikin ja bergamotin ja hyväksytin ne "asiakkaalla".
Yleensä minulla on jonkinlainen "tuoksukuva" siitä millainen lopputuloksen pitäisi olla, saatan päättää yhden tai kaksi tuoksua joille sekoitus perustuu, ja yleensä kolmea päätuoksua lisättyäni sekoitus kertoo itse mitä se vielä kaipaa. Tämä tuoksu kaipasi syvyyttä ruusupuusta sekä makeutta jasmiinista, muutoin se olisi jäänyt tylsäksi, saippuamaiseksi.
Emme olleet ihan varmoja, onko tuoksu valmis vai ei, joten päätimme antaa sekä tuoksun, että neniemme levätä (kyllä, nenäkin voi väsyä liikaan tuoksuttamiseen samalla tapaa kuin silmät ruudun tuijottamiseen). Myöhempi nuuhkiminen kertoi että se on siinä, älä tee sille enää mitään! Saaja on tyytyväinen, ja olenpa itsekin salaa tuota ranteeseeni hipaissut...
Yksi miinus tässä tuoksussa on se, että se tuntuu haihtuvan aika nopeasti. Aavistelinkin sitä jo tuoksua tehdessäni koska kaikki tässä käyttämäni eteeriset öljyt ovat suhteellisen kevyitä, eikä yhdessäkään ole tuoksua kiinnitävää ominaisuutta (esim. patsuli on tuoksua kiinnittävä). Ihastuttava tämä  on joka tapauksessa, ja MELKEIN 100% luontoäidin helmasta, lukuunottamatta muutamaa jasmiini- tuoksuöljytippaa, joka on tuoksun ainut synteettisesti valmistettu ainesosa. Siksikin tämä öljy sopii loistavasti myös hiuksiin, sekä tuoksumaan, että hoitamaan.
En löytänyt lemmikin eteerisestä öljystä muuta tietoa kuin että sitä on käytetty hengitystietulehduksiin, mutta bergamotista sen verran, että se sisältää linalyyliasetaaattia, linalolia ja limoneenia, joilla on sekä piristävä että rauhoittava vaikutus.
Limoneenilla on lisäksi lievästi antiseptinen ja supistava, mikä tekee bergamotista hyvän hoitoöljyn esim. akneiholle (laimennettuna toki). Se on myös fototoksista, eli reagoi UV-säteilyn kanssa, joten sitä ei saa käyttää aurinkoa ottaessa tai solariumissa, muuten voi saada maksaläiskiä muistoksi! Earl grey- teen ominaistuoksu on muuten peräisin bergamotista.
Tätä tuoksua tehdessä ei tullut eteen mitään suuria yllätyksiä, mutta joskus eteeriset öljyt käyttäytyvät kovin arvaamattomasti! Tämän huomasin viimeksi lämpöistä talvituoksua tehdessäni. Halusin siihen pienen vivahteen jotain raikasta, siis aivan hennon heilahduksen. Lisäsin siis seokseen kolme tippaa sitruunaruohon eteeristä öljyä, mikäs sen raikkaampaa. Kolme vaivaista tippaa eikä sitruunaruohon alta erottunut enää oikein mikään muu tuoksu! Olin käyttänyt tuota öljyää reilulla kädellä mm. tuoksulampussa ja siivouksessa, joten en voinut uskoa että kolme tippaa muuttaisi koko tuoksun...
Se tuoksu jäi minulta käyttämättä, itse asiassa se sai minut melkein pahoinvoivaksi, mutta onneksi äitini ihastui siihen. Myös toiseen mielestäni epäonnistuneeseen tuoksuun ovat ystäväni ihastuneet, mikä kertoo vain siitä, että tuoksu herättää aina hyvin subjektiivisia ajatuksia ja tunteita.
Siksi minusta on tärkeää, että toiselle tuoksua tehdessä se toinen on paikalla ja ohjaa minua oikeaan suuntaan tuoksua tehdessäni. Jos tuoksu esim. tuntuu liian makealta, ja sitä halutaan viedä raikkaampaan suuntaan, osaan ehkä tietää, mikä sitrustuoksu sekoittuu hyvin jo käytettyjen tuoksujen kanssa, ja tiedän ettei sitruunaruohoa kannata laittaa tippaa enempää, ellei halua sen dominoivan koko hommaa...
Tämä oli vähän sekava postaus mutta tuoksumisiin taas!


sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Ruusuinen hiusnaamio/hoitoaine



5 rkl avokadoöljyä
3 rkl Btms- emulgaattoria
5 rkl ruusuvetttä
4 rkl vettä
10 tippaa kauraproteiinia
6 tippaa ylang ylangin eteeristä öljyä
2 tippaa jasmiini- tuoksuöljyä

Tämän, kuten muidenkin hiustenhoitoainereseptieni pohjana toimii Pienen tuoksukaupan resepti, löytyy tuolta sivulta.
Olin jotenkin tohelo alkaessani tekemään tätä, ja lisäsin vedet vasta kun BTMS oli sulanut, en tiedä mitä oikein ajattelin, sillä emulgaattorin ideahan on nimenomaan saada vesi ja öljy sekoittumaan toisiinsa.... Btms jäsähti siis takaisin rakeiseks,i kun lisäsin lämpimään seokseen viileät vedet ja mössön koostumus oli ensin rakeinen, mutta muuttui tasaiseksi kun vaivasin sitä jonkin aikaa oikein antaumuksella. Tykkään, että hoitikset ovat koostumkseltaan paksuja, melkein voidemaisia, koska siten ne on helppo levittää.
Tuo ylang ylang kosteuttaa hiuksia, ja väittävät että se stimuloi hiustenkasvua, samoin ruusuvesi kosteuttaa ja tuo ihanan tuoksun. Kuulostaa vähältä tuo 6 tippaa ylangia, mutta tuo on parasta laatua mitä kukasta saa eli se ensimmäinen "neitsytpuristus", ja teho&tuoksu on myös sen mukainen. Kauraproteiini taas on rakennenpaikkaava.
Annoin tämän lahjaksi samaiselle kolmikymppisiään viettäneelle ystävälle, jolle tein aiemmin postaamani hoitoöljyn, sainkin jo tänään häneltä positiivista palautetta hoitoaineesta!
Hän väitti jopa, että naamio olisi kirkastanut vaaleiden hiustensa väriä. Jäin miettimään miten se olisi mahdollista, ja ainut selitys jonka keksin on se, että ystäväni hiukset, joita ei yleensä hoideta näin luonnollisilla mömmöillä olisvat keränneet itseensä kemikaali sun muita jäämiä, ja  tämä hoitoaine olisi ne saattanut "imeä" itseensä?
Muistelisin lukeneeni, että esim. rhassoul- savea käytetään tähän tarkoitukseen, mutta en kyllä tiedä mikä tuossa sekoituksessa voisi käyttäytyä samalla tavoin, ruusuvesi ehkä, koska se on kuningatarvesi ja toimii kaikkeen... Tämä on ihan puhdasta arvailua siis.
Pelkäsin, että tuo saattaa olla liiankin hoitava koska puolen tunnin testimuhittelu jätti omat hiukseni himpun verran öljyisiksi, näin ei kuitenkaan ystäväni päässä tapahtunut.
Tarvisin selvästi testihiuksia eli koekaniineiksi ihmisiä, joilla on keskenään erilainen hiuslaatu, tuntuu sitä paitsi siltä, että tämä oma letti on jo kyllästynyt mun keitoksiin, ettei sitä yksinkertasesti kiinnosta...

Kukkaisa tehohoitoöljy

Hoitoöljy (10 ml pipettipullossa)

avokadoöljy (n. 7ml)
ruusunsiemenöljy 40 tippaa
ruusupuun eteerinen öljy
appelsiinin eteerinen öljy
ylang ylangin eteerinen öljy

Sekoitin tämän ystävälleni kolmikymppislahjaksi. Halusin antaa tuoksuvan ja ylellisen tuntuisen kasvoöljyn, ja tämä onkin tulvillaan ihoa ravitsevia ominaisuuksia, avokadoöljyssä on mm. A- B ja E-vitamiineja, kun taas ruusunsiemenöljyssä on A- vitamiinin lisäksi iholle tärketiä rasvahappoja, jotka elvyttävät ja uudistavat ihoa.
Ruusunsiemenöljyä käytetään mm. arpien hoitoon, palaneelle iholle ja korjaamaan ryppyjä. Ainut miinus on öljyn tuoksu, jota ei voi kutsua muulla sanalla kuin kalaisa... Sen taitaa kuitenkin kestää, kun tehot öljyssä ovat niin hurjat.
Noista eteerisistä öljyistä sain öljyyn aika voimakkaan, herkullisen kukkaisen tuoksun. Kuitenkaan niitä ei valittu pelkästään tuoksujensa takia, vaan kosteuttavien (ylang ylang, ruusupuu, appelsiini), talineritystä tasapainottavien (ylang ylang ja appelsiini) ja ihoa rauhoittavien sekä stimuloivien ( ylang ylang) ominaisuuksiensa vuoksi.
Liekö sitten sattumaa, että kaikki nuo öljyt ovat terapeuttisilta ominaisuuksiltaan rauhoittavia, stressiä ja masennusta lievittäviä! Ylang ylang varsinkin tekee hyvää riekaleisille hermoille, ja appelsiini valoistaa mielen, testattu on. Ai niin, ja onhan tuo ylang ylang yksi parhaimmista lemmenöljyistä, ja ruusupuullakin on afrodisia ominaisuuksia.
Tätä öljyä voi hyvin käyttää myös hiuksissa, pari tippaa hierottuna kosteisiin hiuksiin toimii loistavasti jätettävänä hoitoaineena, tai sitten tästä voisi tehdä kuorinta-aineen sekoittamalla siihen merisuolaa tai sokeria. Kaikki öljythän kannattaa levittää kostealle iholle, jotta kosteus sitoutuu ihoon (eihän sitä noin sanota mutta kuulostaa niin romanttiselta, että antaa olla).
Näin tänään, tuoksumisiin...

tiistai 18. tammikuuta 2011

Miten minusta tuli tuoksuhörhö

Ensimmäisen tuoksusekoitukseni päädyin tekemään samasta syystä kuin monet muutkin asiat elämässäni: pitää tehdä itte, kun ei muuten saa sitä mitä haluaa.

Monta vuotta sitten ihastuin the Body Shopin Altaro- nimiseen tuoksuun, se oli sarjasta nimeltä Create your scent (tjsp), jossa eri tuoksuja pystyi sekoittamaan keskenään. Se oli minusta kauhean jännittävää. No, joka tapauksessa tuon tuoksun valmistaminen lopetettiin pian sen jälkeen, kun olin käyttänyt ensimmäisen pulloni loppuun.
En osannut sen kummemmin kaivata tuoksun perään, kunnes eräänä päivänä kahvilassa istuessani viereiseen pöytään istahti tyttö, jolla oli tuota hajuvettä yllään. Se sai aikaiseksi suorastaan tunnevyöryn. Minuun iski valtava ikävä tuoksuun, olin suorastaan mustasukkainen, tytöllä oli yllään MINUN tuoksuni!
Tämä kuulostaa ehkä pöpiltä, mutta tuntui melkein samalta kuin jos yhtäkkiä näkisi rakkaansa toisen naisen kanssa. En edes halunnut katsoa tyttöä, tuoksuttelin vain ilmaa ja ihmettelin mikä minua vaivaa.
Siinä vaiheessa olin jo tutustunut öljyihin hiusten- ja ihonhoidossa, sekä käyttänyt muutamaa eteeristä öljyä, joten päätin kopioida tuon tuoksun itse. 
Aloitin hillittömän nettivakoilun, otin selville mitä nuotteja tuoksu sisälsi (santelipuuta, ambraa, vaniljaa, neilikkaa, myskiä, kanelia, kaikki klassisia itämaisen tuoksun nuotteja) hommasin tarvittavat tuoksuöljyt/eteeriset öljyt Pienestä tuoksukaupasta ja aloin sekoittamaan. 
Hassua on se, että muistin aivan tarkalleen millainen tuoksuni pitää olla aivan tuon hämmentävän kahvilahetken perusteella. Oma pullonihan oli loppunut jo pari vuotta sitten. Pääsin yllättävän lähelle haluamaani ja käytin tuoksua ylpeänä joka päivä pitkän aikaa. 



Reseptin tähän olen tosin ilmeisesti kadottanut, joten edessä on uusi nenäsessio kun tuo pullo loppuu, eikä paljoa ole jäljellä...
En kuitenkaan usko, että tekemääni alkuperäistä versiota on kovin vaikea jäljittää, koska se on tehty suurimmaksi osaksi synteettisistä Gracefruitin tuoksuöljyistä, jotka käyttäytyvät ja sekoittuvat yksinkertaisemmin kuin eteeriset öljyt, tarkoittaen sitä, että suhteilla ei ole niin väliä koska ne ovat vahvuudeltaan yhtä voimakkaita, kun taas eteeriset öljyt sekoittuvat kaikki eri tavalla toisiinsa nähden ja ovat keskenään eri vahvuisia (tämän huomasin karvaasti tehdessäni lämpöistä tuoksua johon halusin raikkaan pisteen iin päälle sitruunaruoholla, neljä vaivaista tippaa ja sitruunaruoho hallitsi tuoksua täysin! Täytyy laimentaa se valmiiksi erilliseen pulloon jos haluaa vain vivahteen...)

Tässä kuitenkin ne ainesosat, joita muistan varmasti tuoksuun laittaneeni, olkoon tuoksun nimi rehellisesti Huijarin Alttari (altaro on esperantoa ja tarkoittaa alttaria, kertoi wikisanakirja), itse asiassa se sopiikin tälle mausteiselle ja huumaavalle tuoksulle, minut ainakin voisi huijata sen avulla vaikka mihin!

pohjaöljynä jojoba
captivate- tuoksuöljy (vaniljaa, myskiä, ambraa, santelipuuta)
puuteri- tuoksuöljy (ei taida enää olla tuoksukaupan valikoimassa)
eteerinen kanelilehden öljy
white mysk- parfyymiöljy

   

lauantai 15. tammikuuta 2011

Absolute solution

Meinasin pissata hunajaa kun kävin Pienen tuoksukaupan sivuilla ja huomasin, että valikoimiin on tullut jasmiinin ja ruusun eteeristä öljyä. Oikeastaan tuo jasmiiniöljy ei ole eteeristä, vaan absolutea.
Merkittävin ero absoluten ja eteerisen öljyn välillä on se, että tähän minullakin varaa, oikea jasmiinin eteerinen öljy nimittäin maksaa aivan HELVETISTI, samoin kuin ruusun eteerinen öljy (toi versio on laimennettu niin että siinä on 5% eteeristä öljyä ja hinta on 8,50€ millilitraa).
Nämä siis tilaukseen heti kun on millä tilata (rahako se nyt oli millä näitä asioita ruukataan hommata vai mikä?), oon pyörittäny noita samoja eteerisiä niin monessa tuoksussa ja muussa että tarvin nämä kuningatartuoksut inspiroimaan.

Kahvihuulirasva



Kahvihuulirasva

n. 45g kahvivoita

n. 25g jojobaöljyä

n. 30 g mehiläisvahaa

muutama tippa karamelli- makuöljyä

Lätkäise kahvivoi, mehiläisvaha ja jojobaöljy sulamaan kattilaan pienellä lämmöllä, kakkonen on hyvä. 

Sekoita tasaiseksi ja ota pois levyltä, lisää makuöljy kun on seos on vähän jäähytnyt. 
Kaada hylsyihin tai purkkeihin tai purnukoihin tai mihin ikinä.
Jähmetä jäkiksessä, pakastimessa tai Isossa Pakastimessa eli Pihalla.

Kaikki mitat ovat noin koska en omista vaakaa. Tästä tulee ehkä kakstoista annosta, eli ihan reilusti.

Tästä rasvasta tuli tosi jämyä, ehkä turhankin kovaa. Tuoksu on herkku, hassua miten eri ihmiset bongaavat tästä joko karamellintuoksun tai kahvintuoksun, minusta se kahvi on aika dominoiva.

Notkistin tätä jakaessani toista satsia joululahjoiksi (säilyi siis muuttumattomana jäkiksessä about kolme kuukautta) ruusunsiemenöljyllä, uusi koostumus ooli parempi ja tämä buustattu versio tosi hyvä esim. pakkaseen poskia suojaamaan tai hoitamaan kynsinauhoja.

Tuota kahvivoita on vielä jäljellä, haaveilen tekeväni siitä vartalovoin kun sais hommattua karitevoita kaveriksi siihen appelssiinin eteeristä öljyä ainakin hajusteeksi (yllätys...)...